keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Palokärki

Suomen tikoista suurin on palokärki (Dryocopus martius/Black Woodpecker, eng.). Se on kuta kuinkin variksen kokoinen. Ja, ääneltänsäkin se on vähintäänkin yhtä kovaääninen rääkyjä kuin varis.



Palokärki on kauttaaltaan musta. Koiraalla päälaki on kokonaan puhtaan punainen, ja naaraalla punainen alue on vain päälaen takaosassa. Palokärjen silmät ovat valkoiset. Ja, sen huikean iso, vahva ja terävä nokka on vaalea. Palokärjellä on valtavan pitkä kieli, jonka se työntää puuhun hakkaamiinsa reikiin, napatakseen puun sisältä hyönteisen ravinnokseen.



Vielä joitakin vuosia sitten palokärkeä oli vaikea nähdä, sillä se eleli jylhissä metsissä, eikä juurikaan näyttäytynyt ihmisten ilmoilla. Nykyään palokärjet ovat siirtyneet asutusalueiden lähistöille, ja niitä on helppo havaita. Palokärjet pesivät paksuissa, vanhoissa, ainakin satavuotisissa, puissa. Niiden pesäkolo on iso, ja siksi ne ovatkin asustelleet suurissa metsissä, joissa on kasvanut isoja, mahtavia honkia pesintään. Vanhat metsät kuitenkin ovat vähentyneet metsätaloustyön myötä. Oletettavasti edellä mainitusta syystä palokärkien kantakin väheni 1970 – 1980 aikoina.


Palokärkien lukumäärä on kuitenkin viime vuosina ollut nousussa. Yhtäaikaisesti on helppo havaita, että niitä myös esiintyy asutusten lähistöllä. Ne siis ovat oppineet laajentamaan pesimäympäristöään: kun vanhoja ikimetsiä ei enää niinkään ole, ne sopeutuivat elämään lähempänä ihmisiäkin.



Kun palokärjet aikoinaan pesivät ja elivät yksinomaan suurissa ikimetsissä, niiden vierailut ihmisasutuksen luokse olivat huomionarvoisia tapauksia. Ja, näille vierailuille annettiin monenmoisia selityksiä. Jos palokärki tuli piha-alueelle, uskottiin palokärjen olevan kuoleman saattaja. Joissakin paikoissa uskottiin seinää hakkaavan palokärjen ennustavan nälkävuotta tai tulipaloa.


Ja, uskottiin niinkin, jotta palokärjen äänen kuuleminen tiesi sateen tulemista. Itse asiassa, palokärjen latinankielinen nimi, Dryocopus martius ,viittaa sodanjumala Marsin puuta hakkaavaan lintuun. Antiikinrooman aikalaiset pitivät Mars-jumalaa myös viljelysten suojelijana, ja tästä aspektista kumpuaa ajatus palokärjestä sadetta ennustavana lintuna (Topi Linjama: Hevosmuurahaisten tikkaava kauhu. Kaleva 3.1. 2009).



Palokärkeen ei kuitenkaan aina ja kaikkialla liitetty vain negatiivisia uskomuksia. Jossakin päin on nimittäin uskottu, että silmäsairaus tai sokeus paranisivat, mikäli silmiä hierottaisiin palokärjen munalla. On myös ajateltu, että palokärjen huudot syyspäiväntasauksen aikana (22. tai 23.9) ennustavat kauniita ja hyviä talvisäitä.



Luulenpa, kun nykyään palokärkiä asuu ihan lähellä ihmisasutuksia, eikä niiden vierailut pihapiireissä enää ole niin harvinaisia, ja ihmiset kuuleva palokärkien huutoja useasti – yhtäaikaisesti vanhat uskomukset hiipuvat olemattomiin. Kun palokärjet käyvät puistoissa ja pihapiireissä tuon tuostakin, eikä kukaan kuole, eikä ole tullut nälkävuosia, eikä tulipaloja, niin ihmiset alkavat unohtaa vanhat uskomukset ja tarut palokärkiin liittyen.


Palokärjet syövät puista muurahaisia ja toukkia. Kesäisin ne syövät monipuolisemmin hyönteisiä, hämähäkkejä ja niiden toukkia. Palokärjet jopa mylläävät muurahaiskeoissa napsien muurahaisia. Ne löytävät muurahaiskekoja lumihangenkin alta ja vahvalla nokallaan kaivavat kekoa kunnes löytävät talvehtivat muurahaiset sen uumenista. (Pertti Koskimies: Lintujen Suomi. Palokärki. Teoksessa  Linnut, maailman mielenkiintoisimmat linnut. Jokaisen lintuharrastajan unelmien toivelista.  (100 Birds to See before You Die) D. Chandler, D. Couzens, 2010, readme.fi)

Pesäkolonsa palokärjet tekevät yleensä paksuihin mäntyihin tai haapaan. Ne ovat hyvin paikkauskollisia lintuja, eivätkä juuri vaihda reviirialuettaan. Ne tekevät joka kevät uuden pesäkolon. Niiden edellisvuotiset pesäkolot kelpaavat puolestaan telkille, helmipöllöille, uuttukyyhkyille, oraville ja liito-oraville. Munia palokärki tekee 3-6, ja niitä haudotaan noin 12-14 vuorokautta. Palokärjet ovat parinmuodostukseltaan yksiavioisia. (Ibid.)



Kuvat palokärjestä otin tänään Vantaanjoen varrella, Pihlajiston kohdilla. Hanakkaan ahkerasti se hakkasi puussa, noin viiden metrin päässä kävelytiestä. Eikä se häiriintynyt laisinkaan ohi pyöräilevistä ihmisistä saatikka kävelijöistä. Parhaimmillaan se oli minusta noin kolmen metrin päässä puussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)