Erityinen hippiäinen

Lintuillessani tänään kuumassa metsässä, kuulin paljon linnun lauluja, mutten nähnyt mitään erityistä. Seisoin jonkin aikaa paikoillani ja ajattelin, jotta näkisinpä nyt edes hippiäisen (Regulus regulus). Olen aiemmin kirjoittanut vaikeudestani havaita hippiäisiä, vaikka niiden ääniä kuulenkin sangen runsaasti. Hippiäinen oli minulle pitkään lintujokaeinäyttäydy, kunnes lopulta näin sen. Olin nähnyt hippipäisen siis vain kerran.

Seisoin pitkään aloillani, ja sitten päätin: nyt lähden kotiin, sillä en minä mitään tällä reissulla havaitse. Ei edes hipsukka tullut minua tervehtimään. Nostin repun olalle ja aloin pakata kameraa. Ja, juuri silloin näin kuusen oksalle pyrähtävän jonkin pienen linnun. Mietin tovin, virittelenkö uudelleen kameran, että kannattaako… No, virittelin kuitenkin.

Katselin lintusta. Ja, tajusin: hippiäinen sittenkin tuli minua tervehtimään! Se on hippiäinen! Euroopan pienin ja söpöin lintu!

Vaan tämä hippiäinen ei ollutkaan suliltaan ihan koulukirjatapaus. Hippiäisen sulat ja höyhenet olivat kunnolla pörhöllään, ja se istui sukimassa itseään. Väritkin vaikuttivat tosi oudoilta.

Mietin, onko tämä koiras, joka on sulkimassa? Vai, voiko tämä jo olla tämän vuoden poikanen, joka on menettämässä untuvapukuaan ja saamassa kunnon höyhenpeitteen? Hippiäiset munivat toukokuussa, mutta tuntuisi kaikesta huolimatta kovin varhaiselta, jotta tämä yksilö olisi tämän vuoden poikanen.

Kuka tästä kuvasta tunnistaisi lintua hippiäiseksi! Tämähän näyttää täydeltä hipiltä:

Lintuiluretkeni oli siis onnistunut. Näin yhden söpöimmistä linnuista. Linnun, jonka ääntä kuulen jatkuvasti, mutta jota näen niin harvoin. Lintu, joka teki minut jälleen hetkeksi onnelliseksi. Minulle erityinen lintu, hippiäinen.