torstai 26. syyskuuta 2013

Tikkavaellus


Tänä vuonna on tikkavaellus. Olen vuosien varrella kuullut tikkavaelluksista käymilläni lintukursseilla. On kerrottu suuresta ja legendaarisesta käpytikkavaelluksesta vuonna 1962. Tuolloin johonkin majakkasaareen (jonka nimeä en muista) oli lentänyt valtava määrä tikkoja. Ne olivat väsyksissä lentäneet suoraan majakan seinään kiinni. Ihmiset eivät voineet mennä majakasta ulos, koska tikat olisivat kiinnittyneet myös heihin. Vaeltaneet tikat olivat näännyksissä ja olisivat kiinnittyneet mihin tahansa pystysuunnassa olevaan kohteeseen, koska puita ei ollut. Kyse oli tuolloin tuhansista tikoista yhdellä karulla saarella. Normaalisti tikat eivät lähde ylittämään suuria vesialueita, kuten merta tai suuria järviä.

 
Käpytikkahan (Dendrocopos major/Great Spotted Woodpecker) ei ole muuttolintu. Mutta vaeltaja se on. Tikat lähtevät asuinseuduiltaan vaeltamaan, kun pesinnät ovat hyvin onnistuneita eli tikkakanta on runsas. Nuoret tikat tarvitsevat oman alueensa elää. Yhtälailla vaelluksen käynnistymiseen vaikuttaa käpytilanne.

 
Käpytikkojen pääravintona on kuusen ja männyn siemenet. Kuusen huono siemensato vaikuttaa vaelluksen syntymiseen. Nuoret tikat lähtevät suurin joukoin pois asuinseuduiltaan. Ne vaeltavat etsimään parempia paikkoja elää. Paremmat paikat löytyvät sieltä, missä kuusissa on paljon käpyjä.

 
Tänäkin vuonna käpytikat ovat vaeltaneet suurissa, usean sadan yksilön, parvissa. Ne vaeltavat idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Vaeltavia tikkoja on tuhansia.

 

Kuvien käpytikka on paikallinen, jonka kuvasin 8.9. Lahdessa.

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava teksti ja hyvät kuvat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Tikkavaellus on kyllä mielenkiintoinen juttu. Oikein odotan, että Birdlife julkaisee jossakin vaiheessa tiedotteen siitä kuinka paljon, arviolta, tikkoja on tänä vuonna vaeltanut.

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)