tiistai 3. kesäkuuta 2014

Pajulahti - Lapakisto Yhteysreitillä


Käytyämme lauantaina Lapakiston luonnonsuojelualueella, lähdimme jo sunnuntaina katsomaan seuraavaa reittiä.  Kohteeksi otimme Lapakiston luonnonsuojelualueen viereisen Pajulahden reitin. Lapakiston suojelualueelle tehtyjä uusia reittejä on rakennettu yhdistymään vanhoihin Pajulahden reitteihin. (Pajulahden urheiluopiston sivuilta kartta pdf-tiedostona)

Lähtöpaikkana oli Villähteen Kukkasjoki. Ajo-ohje sinne löytyy Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen sivulta: Kukkasjoki. Autolla kannattaa ajaa Kukkasjoen pienen kosken yli ja jättää auto mäen päällä olevalle parkkipaikalle. Siellä on myös maastokartta alueesta. Kartassa Kukkasjoen parkkipaikka ja reitin lähtöpiste on alhaalla vasemmalla.


Kukkasjoen koski on pieni, mutta kaunis. Ympäristössä laulavia lintuja ei juuri kuule, koska koski itsessään peittää lintujen laulut ja muut äänet. Satakielen voimakas laulu kyllä nousi koskenkin kohinan lävitse.


Kävelimme karttaan Yhteysreitiksi nimettyä polkua Seelammille. Alkumatka meni vanhaa metsätietä, josta pian jatkettiin polulle.

Reitit maastossa on merkitty hyvin.

Seelampi on pieni ja sen ympäri kulkevat pitkospuut. Lammella on laavu. 


Laavu oli täynnä roskia: pahvisia pillimehupurkkeja, baananin kuoria ja muuta jätettä.


Roskien joukossa oli keltaisesta pahvista leikattuja kortteja, joissa oli kirjaimia. Roskat ehkä kuulunevat jollekin kouluryhmälle.  Koululaiset tai esikoululaiset ovat makkaranpaiston lomassa opiskelleet tai pelanneet jotakin keltaisilla korteillaan. Ja, opettajat jättivät kaikki roskat ja jätteet jätesäkkeineen laavulle. (Lammen toiselle reunalle pääsee bussilla Pajulahden urheiluopistolta ja jos paikalla oli koululaisryhmä, niin todennäköisesti he olivat siellä bussilla). Jätän nyt kirjoittamatta, mitä asiasta ajattelen… Että opettajat jättävät jätesäkillisen roskia luontoon…



Sotkuisen ja roskaisen laavun ja sen nuotiopaikan lisäksi, siellä oli myös toinen tulentekopaikka, jota muutkin retkeilijät olivat käyttäneet, lämpöisistä hiilistä pääteltynä. Teimme siihen nuotion ja paistoimme makkaraa. Ja, taas Malla-koira oli onnessaan. Joimme kahvia termarista.

Hömötiainen ja käpytikka kävivät katsomassa keitä laavulle oli tullut. Tässä käpytikka.
 
Seelammin laavu on hyvällä paikalla kallioseinän suojassa.
Laavu itsessään oli hyväkuntoinen, mutta tällä kertaa sitä ei voinut käyttää sen ollessa täysin roskattuna. Laavulta palasimme vähän matkaa takaisin päin ja sitten jatkoimme kohden Kinnankoskea, joka on karttaan merkitty nähtävyydeksi, tai näköalapaikaksi. Matka Seelammin laavulta koskella on lyhyt.


Kinnankoski on pieni koski, mutta sillä on laskuun korkeutta ja pituutta huomattavasti enemmän kuin Kukkasjoen koskella.  Koskella oli pari ulkoilijaa avoinna liikkuvan ison koiran kanssa. Kuinkahan monelta linnun poikaselta sekin koira sillä matkalla oli niskat taittanut – koirien omistajathan eivät tiedä, kun koirat palaavat luokse, että koirat ovat kenties taittaneet pusikoissa ja heinissä kohtaamiensa linnunpoikasten niskat. (Lain mukaan koira on pidettävä kiinni 1.3 – 19.8 välisenä aikana) No, siinä oli miehellä hommaa pidellä rimpuilevan koiransa pannasta kiinni, kun saavuimme talutushihnassa rimpuilevan Mallan kanssa paikalle…




Kosken alajuoksulla on nuotiopaikka.


Itse en pidä koskien äärellä oleilusta, sillä kosket pitävät niin isoa ääntä, että muut luonnon äänet hautautuvat sen alle. Nuotiopaikalla kuitenkin voisi olla tosi kiva joskus keväällä, kun vielä on lunta ja haluaisi koskikarojen katselun lomassa tehdä nuotion ja juoda kahvia…



Kinnankoskelta ei ole pitkä matka toiselle nähtäväksi merkitylle paikalle: Kilpasen järvelle. Kyseisessä paikassa on majava tehnyt töitään ja näky on kiintoisa.



Paikkaa kutsutaan Majavalammeksi. Tällä kertaa majavaa ei näkynyt.

Järvessä lepäili kaksi joutsenta.

Majavalammelta on matkaa noin 700 metriä Lapakiston luonnonsuojelualueen Mustavuorenpolulle, joka karttaan on merkitty punaisella:


Kartassa Seelammin laavu oikealla alhaalla, alhaalla myös Kinnankoski ja sen päällä nähtävyysmerkki on Majavalampi. Lapakiston punainen Mustavuorenpolku oli lähellä.
Me kuitenkin käännyimme takaisin autolle päin samaa reittiä, mistä olimme tulleet. Tällä reitillä oli joissakin paikoin kosteaa, joten vaelluskengillä olisi selvinnyt parhaiten. Toisaalta, reitillä oli vähemmän kosteutta kuin Sammaliston reitillä. Reitillä oli muutamia nousuja, mutta nousut eivät olleet vaativia. Poluilla kulki kivasti lapsiperheitä melko pientenkin lapsien kanssa. Myös kuntoliikkujia ja maastopyöräilijöitä oli liikkeellä. Luonnon rauhasta sai kaikki nauttia omalla tavallaan. 



Mukava päiväretki, vaikka laavu ja sen ympäristö olikin niin sotkuinen. Tämä reitti ei kuitenkaan ollut niin mielenkiintoinen ja kiva kuin lauantainen Sammaliston reitti. Tosin, jos ihminen pitää erityisesti koskista ja niiden kauneudesta, niin tällä reitillä on kauniita, pieniä koskia kaksi, ja ehkä hänestä tämä reitti onkin se mieluisampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)