perjantai 17. lokakuuta 2014

Haaste

Englis summary bottom of the text

Sain Susannalta haasteen esitellä kolme kiinnostavaa blogia. Mutta, ennen blogien esittelyä kerron, että profiilini Töyhtötintti ja Ruoko Kerttunen ovat yksi ja sama henkilö. Töyhtötintti profiilille tuli täyteen bloggerissa julkaistavien ilmaisten kuvien määrä. Otin siis toisen profiilin, Ruoko Kerttunen, jolla voin julkaista kuvia. Koska kuvia voi postata ilmaiseksi vain rajallisen määrän, keskeytin myös Onnellinen Akileija blogini päivittämisen. Ja, mietin edelleen siirtymistä Wordpressiin tai johonkin muuhun palveluntarjoajaan… Sitä miettiessä (ties kuinka kauan…) jatkan Bloggerissa kahdella profiililla.

Telkkä naaras - Common Goldeneyt, female

Haaste

Esittelen kolme blogia, ja samalla haastan niiden blogistit esittelemään omissa blogeissaan kolme inspiroivaa ja mielenkiintoista blogia.

Olen pitkään seurannut Rusakko lintulaudalla -blogia. Kyseinen blogi on ollut hiljainen tovin aikaa, mutta nyt siinä on jälleen alkanut näkyä eloa. Blogissa on mukavia kuvia niin linnuista kuin luonnosta ja sen eläimistä.

Toinen pitkään seuraamani blogi on Kirlahin Linnea Borealis. Blogissa välittyy, erityisesti lintuja koskien, löytämisen ilo.

Kolmantena blogina S. Willbergin Luontoa bittimaailmassa. S. Willberg kertoo olevansa nuori luontokuvaaja ja on ilo seurata, mitä kaikkea nuori kuvaajaa näkee kameransa lävitse.

Telkkä naaras - Common Gldeneye, female

Lisäksi vinkki

Seuraan aktiivisesti sekä ulkomaisia että kotimaisia lintu-blogeja. Suurin osa seuraamistani blogeista on harrastajien blogeja, mutta myös jokunen ornitologien blogi. Niille, jotka haluavat suomenkielellä oppia linnuista yhä enemmän ja syvemmällä paneutumisella, vinkkaan ornitologi Esa Lehikoisen blogin Lintutietoa.

Telkkä koiras - Common Gloldeneye, male

Kuvituksena keväinen telkkä (Bucephala clangula/Common Goldeneye).


Englis summary

Susanna send me a challenge. I have to introduce 3 inspiring blogs. But, first I tell about my two profiles. I use two profiles, Tyhtötintti and Ruoko Kettunen, because I can’t anymore blog photos with my Töyhtötintti-profile. Blogger limit publishing free photos. My Töyhtötintti profile has passed this number of free photos. So, Töyhtötintti and Ruoko Kerttunen are one person.


The Challenge

Three Finnish nature-blogs:


Photos:
Bucephala clangula/Common Goldeneye (spring time)


6 kommenttia:

  1. Kiitos paljon! Paljon on tosiaan tullut nähtyä asioita kameroiden läpi. :)

    VastaaPoista
  2. Ensiksi: Tosi ihania ja hyviä kuvia telkästä.
    Toiseksi: kiitos haasteesta, vastasin jo :)
    Kolmanneksi: Olen aina vähän ihmetellyt tuota blogisi täyttymistä kuvista. Olen nimittäin itse pitänyt useita eri blogeja vuodesta 2007 lähtien, eikä koskaan vielä ole kukaan sanonut, ettei enää mahtuisi tavaraa. Tosin alkuaikoina pienensin pikselimääriä runsaasti. Vasta viime aikoina en ole enää pienentänyt kuvia, kun jostain luin, että Blogger automaattisesti pienentäisi kuvat sopivaan nettikokoon. Pitäneekö paikkansa, en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirlah!

      Minulla 1 gt ilmainen tila täyttyi nopeasti sen jälkeen, kun aloin tämän blogini lisäksi pitää toista blogia, jossa keskityin pelkästään kukkakuvien julkaisuun (Onnellinen Akileija).

      Kuvien julkaisu ei onnistu Töyhtötintti profiililla. Sitä yrittäessäni Blogger ilmoittaa, että kuville varattu 1 GT kiintiö on käytetty ja olisi ostettava lisää tilaa – paitsi, että jostain syystä olen kaksi kertaa onnistunut postaamaan Töyhtötintti-profiilillani sen jälkeen, kun Blogger alkoi ilmoittaa, ettei ilmaista tilaa kuvilleni enää ole. En ole aikoihin enää edes yrittänyt kuvien bloggaamista Töyhtötintti-profiilillani.

      Vastaava esimerkki esim. http://ciacionia.blogspot.fi/2010/10/apua-paniikki-blogger-help.html

      En käytä Googlen pilvipalveluja, mutta niissäkin on kai sama juttu. 1 Gt on ilmaista tilaa ja sen jälkeen tilaa on ostettava. Sitäkin voi kai kiertää jotenkin:
      http://guutiset.blogspot.fi/2013/01/ilmaista-levytilaa-pilvessa.html

      Olen ajatellut, että siirtyisin parempaan (kuin Google) maksulliseen palveluun sitten kun siirryn jatkamaan blogiani maksullisena.

      Poista
  3. Löysin Susannan blogin kautta tänne.
    Olen etsinyt lintukuvauksesta kiinnostuneita ihmisiä. hyvä kun löysin tänne.
    Nyt lähden katselemaan kuviasi :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)