tiistai 5. toukokuuta 2015

On ollut taukoa lintuilussa



Mallan sairastumisen ja kipeytymisen tähden en ole päälle viikkoon lintuillut.


Viime viikolla oli lintukurssiin liittyvä linturetki. Se oli juuri sinä päivänä, jolloin oli todella kylmä ja satoi koko päivän vettä ja räntääkin (pohjoisemmassa satoi lunta). Menin retkelle mukaan, ja Pirkko oli Mallan kanssa.



Olisiko edes puolta kurssilaisista tullut paikalle, koska sää oli niin hirveä. Me kyyhöttelimme noin puolitoista tuntia Viikin peltojen läheisyydessä, muutamassa paikassa, sadetta pidätelleen ja katsellen peltojen lintuja. Sitten päätimme luovuttaa ja siirtää retkeä toiseen ajankohtaan. Ihmeen paljon lintuja kuitenkin oli kiikarein ja kaukoputkella näkyvissä. Minäkin sain nähdä tälle vuodelle itselleni 8 uutta lajia.


Havaintoja tälle vuodelle on kertynyt vasta 79.


Laskeskelin, että kiikareilla ja omilla vakio havaintopaikoilla tulen saamaan noin 95 lajia. Pidemmälle pääsy edellyttää sekä bongausreissuja että muita reissuja toisiin maisemiin. Ja, toisaalta, tutuilla paikoillakin näen lajeja enemmän, jos jossakin välissä tulee tilaisuus nähdä joitakin lintuja muiden harrastajien kaukoputkilla.



Pidemmällä olevat harrastajathan näkevät päivittäin sen 95 lajia, jos vain laskevat päivittäiset lajit. Ylipäänsä, jotta etenisi tässä harrastuksessa, olisi luettava ja katseltava enemmän lintukirjoja. Olisi opeteltava kuvista enemmän, jotta sitten luonnossa osaisi tunnistaa, eikä linnut jäisi tunnistamatta.



Vaikka en reiluun viikkoon ole lintuillut, olen kuitenkin ikkunoista ja pihalla jotain lintuja nähnyt. Kuvat on otettu 24.4. – 4.5. välisellä ajalla – ja jotkut kuvat kuvasin ikkunan lävitse.



P.S
Malla on virkeä mieleltään. Ruokahalua sillä ei juuri ole. Muutoinkin käyttäytymisestä näkee, että se ei ole terve vielä. Olen kuitenkin nyt toiveikas sen parantumisen suhteen. Torstaina mennään eläinlääkäriin ja tikit poistetaan.





My dog, Malla, has been sick. That why I have not birding for a week. This year, so far, I have seen only 79 birdspecies. I think, that I can easily get about 95 species. In order to get more, I have to go some other places or I would have to watch birds through a spotting scope. I don’t have a spotting scope...  Well, I also have to read more birdbooks, so I learn more.

Photos I shot in the yard (24.4. – 4.5). Some photos I shot through the window.

Anu

8 kommenttia:

  1. Totta, että usein tulee lähdettyä merta edemmäs kalaan. Samat linnut näkisi siinä lähempänäkin. Tänä keväänä en ole liikkunut, ainakaan vielä Heinolan ulkopuolella ja koetan pitää sen :)) Havaintoja on silti kertynyt suurinpiirtein samaan tahtiin. Tänään tuli 92 täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähellä on lintuja yllättävän paljon. Ja, niitä on kaikenlaisissa ympäristöissä. Yksi mukavin "lähilintu" minulle on kivitasku, jotka liikkuvat tässä Helsinki-kerrostalokotini pihamaallakin :)

      Anu

      Poista
  2. Onhan sinulla tässäkin jo vaikka kuinka paljon lajeja.
    Olitpa urhoollinen sateessa kyhjöttäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Vaan kyllä siinä sateessa ja tuulessa oli kylmää, vaikka vaatettakin oli paljon päällä.

      Anu

      Poista
  3. Mahdottoman paljon olet lintuja nähnyt ja kuvannut ikkunankin läpi...

    Mallalle lisää rapsutuksia :-)

    VastaaPoista
  4. Hienosti olet bongaillut! Minä olen onnistunut kuulemaan mitä erilaisempaa, minulle tuntematonta linnunlaulua, mutta en ole onnistunut yhtään itse laulajaa näkemään.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sussi.
    Toivottavasti näet laulajan! Lintukuva.fi:ssä on kunkin lajikuvan lisäksi myös laulunäyte. Sieltä on aika hyvä tarkistella laulunäytteitä, jos yhtään on päässyt vihille, mikä lintu voisi olla kyseessä.

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)